tiistai 15. joulukuuta 2015

Moi kaikkii

Mulla ja Sulolla on ollu aika tavallisia päiviä. Ollaan oltu lenkillä ja leikitty namppaleikkiä/aarteenetsintää. Mutta eilen tuli lunta (14.12) Sulo rakastaa lunta aina kun sitä pitää ulkona vapaana niin se vaan pomppii ja hyppii riemusta ja innosta. Mut se on kauheeta kun sitten sille jää sellaisia kauheita lumipalloja turkkiin erityisesti rintaan ja jalkoihin. Kerran kun minä ja yksi mun kaveri oltiin Sulon kaa ulkona ku oli lunta ja sellainen keli että ne lumipallot jää Suloon kiinni niin sen oli vaikea liikkua kun se oli niin lumipalloissa. Mut nyt on luvattu sää tiedotuksessa että lumi sulais pois😁 Mutta kohta tulee joulu. Määrä tykkään tosi paljon joulusta siis en pelkästään lahjoista vaan tunnelmasta kun kynttilät palaa ja on kaikkia herkkuja ja ollaan yhdessä. Mikä on tekijän lempi joulu herkku? Mun on ehdottomasti piparit ja joulutortut, ja Sulon on varmaan joulukinkku. Moikkaaa😘

tiistai 10. marraskuuta 2015

joululahja toiveita




Moi kaikkii

Elikkä siis ajattelin nyt tehä tällätteen joululahja toiveita postauksen. Eli siis en toivo joululahjaksi paljoa mitään (koska jutut mitä toivon on tosi kalliita) joten ajattelin tehä yhdistetyn joulu/synttäri lahja toiveet. Niin siis joulu on musta ehkä vuoden kivoin juhla koska sillon on jotenki niin tunnelmallista. Tai siis kun poltetaan kynttilöitä ja leivotaan ja on lunta (jos sinä jouluna on lunta) ja niin. Siis mun synttärit on siinä Marraskuun puolivälisä ehkä vähän enemmän menee loppukuuhun päin. 
Canon eos 1100D is + canon ef 50mm f/1.8
Synttärit
synttäri lahjaksi toivon siis Canonin kameraa, tuo on siis käytetty koska en saa uutta ja olen ihastunut tuohon kyseiseen kameraan.
          
                                          Joululahja toiveet

1. Eli toivon siis kynsilakkoja :). 
¨2. Adidaksen kolmiraidt on ihanat. 
3. Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä liput apassionataan. Se on siis sellainen hevos show. Olen toivonut sinne lippuja n. 2 vuotta :). 

maanantai 9. marraskuuta 2015

Kirjoittelemisia

Moi kaikkii

Mulle tuli nyt idea kirjoittaa vähän postausta. Mulla ei oo mitää ihmeellisempää ideaa. Mutta mä nyt vaan ajattelin kirjottaa. Meille tuli kouluun sijainen. Se on ihan kiva mutta ehkä vähän tiukka. Sulo yrittää saada mut heittää palloo. Joten ku kirjotan niin heitän samalla Sulolle palloo. Meen kohta keittään teetä. Siis muumitee on ihan parasta. Ainakin musta. Se muumimamman voimajuoma on parasta. Mitä te toivotte joulu lahjaksi? Ite toivon lippuja siihen apassionataan (se on sellanen hevos show). Ja sitten mä en tiä mitä muuta. Tai ku mulla on sitä ennen mulla synttärit ja saan sillon varmaan jotain kivaa. :) Mutta en toivo syntymäpäivä lahjaksi mitään muuta ku järjestelmä kameraa. Muuten kuuntelen tässä samalla Robinin uusinta levyä. Se on musta tosi hyvä. Toisaalta oon jo kyllästynyt niihin yö kuuluu meille ja kultakehyksiin. Muuten oo ajatellut tehä ens kerralla jotain leivonta postausta. Sitten tulee varmaan taas Sulo postausta. Mutta siihen leionta postaukseen ei vältämättä tuu kuvii, koska en tiä missä meijän kamera on. :) Mutta jos saan kameran synttäri lahjaks nii sitten alkaa tulla enemmän kuvii. Tai siis ku meijän kameralla ei saa kauheen laadukkaita kuvii koska se on joku digikamera varmaan 4-5 vuotta vanha. Tai se ostettiin mun mummille ja vaarille mutta sitten siellä luki että siitä voi saada sähkö iskun tai jotain vaikka kaikkissa sähkölaitteissa lukee jotain sellasta mut sit vaari ei halunnu pitää sitä. moikkaaa

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Kuulumisia

Moi kaikkii

Eli siis mä oon ajatellu vähän muuttaa tätä blogin tyyliä. Eli mä en kertois pelkästään Sulon elämästä vaan niinku muustakin. Esim. jostain mitä esim. mä oon tehny ja että vaikka jos oon ostanu jotain kiva ja haluun näyttää sen teille niin että en sitten näyttäis sitä vaan kertoisin Sulosta ainoastaan. Mutta siis tänne tulee siis vieläkin aika paljon Sulo tekstejä. Mutta niin, Sulolle ei oo tapahtunut mitään erikoista. Me ollaan oltu mammalla ja papalla. Muuten paitsi tänä aamuna niin me oltiin aamulla ulkona. Sitten ku meidän vieressä on sellanen aika korkee mäki se on sillei aika pitkä ja niin edelleen. Mutta niin me mennään ylensä se mäki ylös ja alas (tietty me tullaan alas) tai sit me mennään se mäki ylös ja kävellään pieni pätkä ja tullaan toista mäkee alas mutta tänään mentiin vaan se mäki ylös.Sitten ku siinä on niinku taloja sen mäen molemmin puolin on taloja. Sitten me oltiin sen mäen alhaalla. Sitten siellä päällä oli kissa. Se oli sellanen harmaa millä oli valkoset jalat/tassut. Ja sitten siinä oli tumman harmaita viiruja. Niin se seiso siellä mäen päällä. Sitten siinä on sellasta heinikkoo siinä toisella puolella mäkee ja sitten vasta niitä taloja. Sitten se kissa meni sinne heinikkoon. Sulo oli tässä vaiheessa huomannu sen kissan, ja kun se lähti sinne heinikkoon se kissa niin Sulo lähti täyttä sen perään. Sitten se kissa oli menny sellasen aidan taakse se oli verkkoaitaa. No sitten ne tuijotti toisiaan siinä hetken ja me jatkettii matkaa. mutta sit me tultiin sinne mäen päälle missä se kissa oli ollu ja siinä oli kuollu hiiri minkä se kissa oli kantanu siihen. Sitten me vaan sulon kaa käveltiin äkkii pois. Muuten hyvää isän päivää kaikille. :)

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Moi kaikkii
Nyt se alko SYKSY. Se on tavallaan tosi ihanaa mutta ei jos omistaa koiran, siis aina kun tulee lenkiltä niin täytyy pestä tassut. koska ne on niin kurassa jasitten koko koira on ihan litimärkä eikä sitä voi päästää sohvalle. Tosin koiran kanssa on kyllä ihan ihanaa mennä ulkona etsässä kun sataa vettä ja luonto on niin kaunista. Muuten me oltiin eilen Sulon kanssa mun mammalla. Sitten kun mun mammalla ja papalla on kissa jonka nimi on Hugo (toinen kissoista) niin se istu ikkunalaudalla kun se huomas Sulon se juoksi puuhun. Muuten Sulo on nykyään kauheen usein meijän kirjahyllyssä (se pääsee sinne nojatuolista) ja sit se seikkailee siellä.:) Muuten laitan muutaman kuvan tohon alas.:) moikkaaa


torstai 27. elokuuta 2015

Moi kaikkii

Sori nyt ei oo tullu postausta pitkään aikaan :/ Mut nyt me ollaan Sulon kaa päätetty, että mä yritän kirjottaa joka viikko :)  joo eli meille Sulon kaa on tapahtunu tosi paljon asioita. Me ollaan oltu mun mammalla ja papalla ja sit me ollaan oltu metsässä uimassa ja mökillä. No mun mammalla ja papalla on nykyään kissoja. Ne on siis ollu niillä jo jotakin 4 kuukautta. Kun Sulo näki ne ekan kerran se haukku niitä tosi paljon. Ja tokalla kerrallakin. Mut nyt Sulo ja ne on tosi hyviä kavereita.:) Esim. kerran Sulo ja Hertta (toinen kissoista) nukku tuolissa sillai että Sulo nukku sillei kerällä ja Hertta siinä kerän vieressä, ihan kylki kyljessä. Ne oli tosi söpöjöä. Ja niin. Mut joo eli sit me ollan oltu metsässä mustikassa. Siellä Sulo juoksi ihan tosi paljon. :) Sitten kun tultin kotiin niin Sulo oli ihan väsynyt. Ja sitten se söi niitä mustikoita siellä mettässä.;) Ja sitten me ollan oltu uimassa. Niin siis mä uin ja Sulo katteli rannalla koska se VIHAA vettä. Ja no mökillä me otettiin vaan rennosti. ;) ja nyt on alkanu koulu se on kyl ihan kiva. ;) Moikkaaa

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Moi kaikkii!
Mä en oo kirjottanut tänne pitkään aikaan, mutta mulla on ollut aika paljon kaikkee. Eli mulle ja Sulolla on tapahtunut kaikkee kivaa :) Tai siis me ollaan oltu metsässä tosi paljon ja tehty pitkiä lenkkejä. Muuten mä oon yrittänyt opettaa Sulolle temppuja mut ne on onnistunut vähän huonosti ;) Mut musta tuntuu et Sulon lempileikki on aarteenetsintä. Siis siinä on ideana siis että laitetaan piilon nameja esim. viltin alle sillä tavalla että koira näkee mihin nami laitetaan. Sen jälkeen koiraa kännetään vähän eri suuntaan, ja koiran silmät peitetään 1-2 sekunniksi. Sen jälkeen sanotaan etsi ja koira päästetään. Piiloja kannattaa olla monta ja kun koiran kanssa on tehty tätä monta kertaa niin piiloja voi vaikeuttaa. Sulo on nyt tossa mun vieressä ja kattoo mua;)  Moikkaa!


Ps. nyt ei ehkä tuu kauheesti kuvii. mut katotaan sit syksymmällä! :)

perjantai 19. kesäkuuta 2015

Moi kaikkii
Eli siis me ollaan Selenan kanssa oltu mökillä tooosi paljon. Mut mä oon siis juossu pellolla tosi paljon. Yks päivä Sele piti mua vapaana pihalla. Siis mua ärsytti ku se koko ajan räpsi kuvia. Mut mä voin käskee sitä laittaan ne kuvat tänne :)  Huomenna Sele lupas et me mennään piiitkälle lenkille. Mä päätin nyt kohta mennä jo nukkuun vaikka on juhannus että jaksan lenkkeillä :) Ai niin juhannus se on mukavaa sillon voi kerjätä makkaraa. joskus mä varastan tavaroita esim.makkraa pampuloita ja puhelimia. Sillon Sele suuttuu. Tosin tänään mä varastin sen puhelimen. Sillä on sellaset läppäkuoret ni mä kannoin sitä siitä läppä jutusta. Mut nyt mä meen nukkuu. Moikkaa


lauantai 13. kesäkuuta 2015

moi kaikkii!
Oikeestii kesä on tullut:) On siis ollu niin lämpimiä päiviä. Me ollaan Sulon kanssa tehty nyt normaaleja pitempiä lenkkjä. Siis meillä on kestänyt aina tunti tai kauemmin. Suo on nyt alkanut leikkiä kissaa. Tai siis se syö nykyään joka kerta lenkeillä heinää. Nyt Sulo ei oo ollut enää uimassa:) Muuten me oltiin keskiviikkona mökillä. Oikeesti Sulo oli niiiiin söpön näköinen kun se juoksi siellä. Kun sen korvat vaan hulmus siellä sitten se vaan pommi sillei ;) Mun piti ottaa siitä kuva mut kamera jäi kotiin. Mut mä ajattelin tehä ens kerrallasellasen postauksen että Sulo niiku kertois mitä on tapahtunut niinku Sulon näkökulma ;) Moikkaaaaa

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

moi kaikkii
Nyt on ollut tosi lämpimiä päiviä. Sulon kanssa on ollut tosi kiva olla ulkona. Muuten nyt alko kesäloma joten tänne tulee ehkä aktiivisemmin postauksia. Mut mä ja ,mun kaveri pyöräiltiin tammelaan (16km yhteensä) Muuten mä ja Sulo oltiin yks päivän mettässä. Sitten me käveltiin siellä. Sit me huomattiin sellanen lintu. Se oli tippunu puusta mut se oli selvinny hengissä ja istu siinä. Sitten sen vieressä oli sellanen kuollu lintu. Ja sitten Sulo huomas kaali perhosen ja hyppäs sen perään. Ei meille muuta oo sattunu :)

-sele ja Sulo

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

moi kaikkii
Mulla ja Sulolla on ollut tosi tapahtuma rikas päivä eilen (23.5) Me oltiin Sulon ja mun naapurin kanssa lenkillä. Me tehtiin sillei aika pitkä lenkki. Sitten me mentiin laiturille kokeilemaan onks vesi lämmintä. Sitten me käveltiin sinne rantaan. Ja koitettiin että onks se vesi kylmää. Sitten me oltiin siinä hetki. Me oltiin just lähössä pois ku kuuluu kauhee molskahdus. sitten Sulo on siellä vedessä uimassa ekaa kertaa. (Sulo on aina vihannut vettä, aina ku se pestään niin se on siellä ihan häntä koipien välissä) Ja sitten Sulo laitto tassut siihen laiturin reunalle, ja mä nostin sen sieltä. Ja samalla kertaa Sulo näki sellasia heppoja ja, sitten se halus mennä tutustuu ja törmäs nokkos pensaaseen. Ja muuten Sulon lempi paikka  on nyt tullu meijän sohvan selkänojan päällinen. Ja sitten me oltiin viimeviikon lauantaina niin torrolla (torronsuon kansallis puisto) ja Sulo jakso tosi hyvin sen 6km lenkin. Mun piti ottaa sieltä kuvii, mutta mä unohdin kameran kotiin :)

torstai 7. toukokuuta 2015

Moi kaikkii
Eli mä en oo siis kirjottanut tänne pitkään aikaan. Mull on ollut aika paljon kokeita ja Sulon kanssa on ollut aika perus koiraelämää. Muuten siis nyt on ollut aika kuivaa , mutta sitten kun taas syksyllä tulee kurakelit se on jotain niin kauheeta. Kun niitä tassuja pitää pestä koko ajan. Mut nyt on ollut tosi kuivaa. Kohta tulee kesä;) ja sit tänne tulee ehkä vähän enemmän postauksia. Me oltiin tänään Sulon kaa ulkona. Ollaan muutenki mutta otin tänään hiukan kuvia. Sulom oli ihan hullu siellä ulkona se juoksi meijän takapihalla juoksi murisi ja hyppi. Nyt Sulo on ihan väsynyt se makaa tuolla sohvalla ja kattoo mua. Mutta laitan tohon nyt ne kuvat :)




lauantai 18. huhtikuuta 2015

Moi kaikkii
Mulla on ja Sulolla on ollu tosi kivoja päiviä. Me ollaan tehty tosi tosi pitkiä lenkkejä. Muuten yks päivä kun tulin koulusta niin mulla oli ollu pitkä päivä niin aattelin tehä eka voileivän ja sit päästää Sulon. Sitten meijän pellolla on tyhjennetty sellanen imuri. Sitten mä laitoin ne voileivät mikroon (mulla oli siis karjalan piirakkaa) ja kävin päästämässä Sulon ulos. Sitten Sulo jäi haisteleleen jotain juttuu ja ne mun leivät tuli. Sitten mä ajattelin et no mä otan noi leivät pois. Sit mä otin ne pois ja ajattelin käydä huutamassa Suloo. Sit mä meen ja se oli KADONNUT. Mä huomasin et meijän naapurit oli ulkona ja kysyin että ootteks te nähny Suloo. Ne oli ihan et ei. Sit mä ajattelin viä kiertää talon. Siellä se syö sitä pölyä. Sit mä kannoin sen sisälle. Että hauskaa :)

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Moi kaikkii
Mulla ja Sulolla on ollut aika kivoja päiviä. Sulo on ollut tosi energinen viime päivinä. Ajattelin et se olis ihan kipee ainakin pari päivää, mutta se on ollu tosi pirtee. Esim ekana päivä eli Perjantaina (Sulo leikattiin Torstaina) se oli tosi pirtee. Sitten se oli eilen kun en muistanut että Sulolla on tikit kun se meni niin reipaasti (hups) sitten se meni vaan sellaseen lätäkköön. Onneks ne tikit ei kastunut Sulo menee joku päivä kattoon mun mamman ja papan kissanpentuja. :)

torstai 2. huhtikuuta 2015

moi kaikkii!
Eli siis me oltiin Sulon kanssa yksi päivä lenkillä (ollaan siis melkein joka päivä lenkillä) ja päätettiin (tai siis mä päätin) vähän kuvailla. Lisään ne tohon alas :) Sulo oli siis tänään leikkauksessa eli kastaatiossa. Sulo on siis aika kipee nyt. Tultiin sieltä ehkä noin 20 min. sitten. Muuten Sulon kaa on tosi kiva käydä nyt ulkona kun on tollaset kura kelit. Sulo ainakin tulee heti ihan kuraa varsinkin kun sillä on pitkä turkki. Muuten eilen Sulo joutu joutu aika moiseen pesuun. Se oli kai pyöriny ja haistellu jotain raatoo. Että kiva. Siis me äitin kaa pestiin ja harjattiin ja leikattiin Sulon kynnet.Sit me laitettiin sauna ja Sulo istu siellä ja nautti. :)

tossa oli pajunkissa mitä Sulo haisteli aika paljon.
tossa Sulo näki sen tosi hyvän kaverin

tossa mun saappaat :)

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Moi kaikkii!
Eli siis tän blogin idea on että tää kertoo musta ja mun koirasta Sulosta. Sulo on siis Cavalier kingcharlesin spanieli. (huh miten pitkä nimi rodulla) Sulo on siis 1 vuoden :) Ja sitten minusta minä eli selena olen 11 vuotta.Mä harrastan ratsastusta ja tanssia. Sulon kanssa me harrastetaan agilityä. Nyt kun kirjotan tätä tekstiä Sulo kieriskelee tuossa vieressä. Ai niin olenkuutos luokal. Kirjotan tänne blogiin viikottain joskus voi mennä pitempääkin :)  Tästä alotus tekstistä tuli aika lyhyt.